Elokuun tiedote 2

24.8.2022

TEHY SELÄNNE - ELOKUUN TIEDOTE 2 24.8.22 

 

NEUVOTTELUKIERROS: 

Ylityö-ja vuoronvaihtokielto on ollut voimassa keväästä alkaen, kesän poikkeusohjeilla, jossa vapaaehtoisesti on voinut tehdä halutessaan ylitöitä ja vaihtaa vuoroa mutta työnantajalla ei ole ollut oikeutta näihin määrätä. YLITYÖ-JA VUORONVAIHTO KIELTO JATKUU 1.9.22 ja liiton asettama laillinen työtaistelu velvoittaa liiton jäseniä sitä noudattamaan. Esihenkilö/työnantaja ei voi määrätä edes perustellusta syystä vuoronvaihtoon eikä ylityöhön. Vapaa-ajallaan ei ole velvollinen vastaamaan puheluihin eikä viesteihin työpaikalta. Tilanne on kaikille haastava mutta tavoite tarvitsee taakseen jäsenistön tuen. 

Lakkovaroituksia on annettu tällä hetkellä kolmeen kohteeseen. Kanta-Hämeen keskussairaalaan, TYKS:n ja Helsingin kaupungin kotihoidon yhdelle alueelle. Näillä lakkovaroituksilla on tavoite saada neuvotteluja vauhdittumaan. Tällä hetkellä valtakunnansovittelija sovittelee tätä työriitaa. Hoitajapula vaatii ratkaisun ja liiton tehtävä on edunvalvonta, palkkauksen ja työehtosopimuksen työoloihin vaikuttavien määräyksien parantamiseksi liittokierroksella. Näillä kaikilla työtaistelutoimilla, jokaisen ei lakossa olevan jäsenenkin, ylityö -ja vuoronvaihtokieltoa noudattavien, sitoutumisella on merkitys. Mitä tiukemmin työtaistelutoimet pitävät- sitä vaikuttavampia ne ovat.  

Työnantajien tehtävä on viedä viestiä eteenpäin heidän neuvotteluosapuolelleen tilannekuvasta mikä täällä sosiaali- ja terveydenhuollon arjessa on- hoitajapula näkyy ja tuntuu- siihen tarvitaan ratkaisu jolla alalle saadaan veto-ja pitovoimaa! Tarvitsemme palkkaohjelman palkkakuopasta nousuun, emme vaadi kohtuuttomia. SINUA tarvitaan tässä tavoitteemme saavuttamisessa! 

 

RUKAN REISSU 30.9.-2.10.22: 

Vielä pari päivää aikaa ilmoittautua matkaan! kts tarkemmin ao716.tehy.fi sivut! 

 

TOIMINTASUUNNITELMASSA on perinteisesti syksyisin jäsenillemme jäsenetuna 10 euron tuki vapaa-ajan virkistys/harrastustoimintaan. EDUN VOI KÄYTTÄÄ KERRAN jossain alla olevissa palveluissa.  

Edun saa noudattamalla seuraavia ohjeita:  

Jokilatvanopiston kurssit (kaikki toimipisteet). Ilmoittautumisen yhteydessä maininta Tehy Selänne ao 716. Jäsenyys tarkistetaan ammattiosaston saatua laskun/nimilistan alennuksen käyttäjistä. 10 euroa hyvitetään opiston puolesta jo maksun yhteydessä.  

Pyhäjärven liikuntatoimen jumpat: kts edellä opiston hyvitysohje. 

Fysioterapia Jonnan jumpat (Reisjärvi). Jäsenkorttia tai Tehy sovelluksesta jäsenkortin näyttämällä. Alennuksen saa maksun yhteydessä. 

Liikuntakeskus Buusti: näytä jäsenkortti (sovellus tai kortti), saat hyvityksen ”tuotteen” maksun yhteydessä.Tarkistamme jäsenyyden kun saamme laskun alennuksen käyttäjistä.  

T: Tehy Selänteen ammattiosaston hallitus