Työntekijöiltä mennyt usko päättäjiin: Kärsämäen jatkettava Selänteen peruspalvelukuntayhtymässä

28.4.2014

Tiedote 29.4.2014

Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen alueella toimivat henkilöstöjärjestöt Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty, Suomen lähi- ja perushoitajien liitto SuPer ja sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehy järjestävät tänään mielenilmauksen Kärsämäen kunnan sote-palveluiden ulkoistamisprosessin vuoksi.

 

Kärsämäen kunta aloitti marraskuussa 2013 alustavat selvittelyt sote-palveluidensa ulkoistamisesta. Joulukuussa päätettiin, että Selänteen kuntayhtymästä erotaan 31.5.2014 kesken sopimuskauden. Selänteen kuntayhtymän muodostavat Kärsämäen lisäksi Haapajärvi, Pyhäjärvi ja Reisjärvi. Kärsämäen kunnanjohto ja kuntapäättäjät olivat tehneet esiselvityksen henkilöstön tulevaisuudesta kuulematta henkilöstöä. Kunnan päättäjät ovat siis täysin ohittaneet sosiaali- ja terveysalan henkilöstön ulkoistamisprosessissa.

 

Kärsämäen kunnan päätös erota peruspalvelukuntayhtymä Selänteestä on vastoin yhtymän jäsenkuntien välistä sopimusta. Kunnan johto on myös käynyt valtiovarainministeriössä ja sosiaali- ja terveysministeriössä kuulemassa uusia sote-linjauksia ja Paras-puitelain jatkosuunnitelmia. Valtiovallan edustajat suosittelivat, että Kärsämäki jatkaa Selänteen peruspalvelukuntayhtymässä.

 

Henkilöstö ei luota enää Kärsämäen kunnan päättäjiin, jotka rikkovat tarkoituksella Paras-puitelakia, perussopimusta ja jotka tekevät vastuuttoman päätöksen erota kuntayhtymästä kesken vuoden. Eroamispäätöksen perustelu säästösyillä ei ole vakuuttanut työntekijöitä eikä kuntalaisia.

 

Henkilöstöjärjestöjen (Tehy, SuPer, JHL ja Jyty) mielestä hoidon laatu ja potilasturvallisuus ovat uhattuina. Jo kesäkuun alusta on tarkoitus tuottaa palveluita ulkoisen palvelunjärjestäjän toimesta. Näin nopealla aikataululla ei ole mahdollista saada tietojärjestelmiä eikä uutta organisaatiota toimimaan. Henkilöstön näkemyksen mukaan työntekijöiden riittävyyttä eikä perehdyttämistä onnistuta turvaamaan näin lyhyessä ajassa.

 

Kärsämäen kuntapäättäjät jatkavat lainvastaisia valmisteluita, vaikka Kärsämäkeä uhkaavat jopa valtiovallan toimenpiteet, jos kunta ei peräänny päätöksissään. Yli 800 kuntalaisten allekirjoittama adressi, kuntayhtymä Selänteessä pysymisen puolesta, ei ole saanut päättäjiä muuttamaan päätöksiään. Kuntalaiset ollaan laittamassa uppiniskaisuuden maksumiehiksi.

 

Henkilöstöjärjestöt vaativat, että Kärsämäen päättäjät peruvat päätökset ja jatkavat yhteistyötä peruspalvelukuntayhtymä Selänteen kanssa sopimusten mukaisesti. Tämän lisäksi vaaditaan, että henkilöstön asiantuntijuus on jatkossa oltava mukana vastaavissa prosesseissa, jotta potilaiden hoidon laatu ja potilasturvallisuus eivät ole vaarassa.

 

Yhteystiedot:

Tehy pääluottamusmies Nina Pulkkinen p.040-7755580

SuPer pääluottamusmies Paula Parkkila p.040-5085595

JHL pääluottamusmies Marjatta Seppä p.040-7784757

Jyty luottamusmies Päivi Ojala p. 045-2360801