Toimintasuunnitelma 2023
TEHY SELÄNTEEN AMMATTIOSASTO RY (716) TOIMINTASUUNNITELMA 2023
JOHDANTO
Vuosi 2023 on Tehyn Selänteen ammattiosasto ry:n neljästoista toimikausi.
Ammattiosaston toiminta perustuu yhdistyksen hyväksymiin sääntöihin ja Tehy ry:n asettamiin tavoitteisiin. Ammattiosaston ensisijainen tehtävä on jäsenten edunvalvonta, jonka onnistuminen edellyttää ammattiosaston tavoitteisiin sitoutunutta ja toimintaan sekä tavoitteiden saavuttamiseen aktiivisesti osallistuvaa jäsenistöä.
Tehyläiset luottamusmiehet hoitavat jäsenten edunvalvontaa ja valvovat sopimusten noudattamista. Tavoitteena on selkeä, oikeudenmukainen, läpinäkyvä ja jäsenille tasa-arvoinen toiminta. Ammattiosasto kantaa vastuuta myös hyvästä ja sujuvasta yhteistyöstä muiden järjestöjen kanssa. Ammattiosastossa myös ylläpidetään edunvalvontaa ja tukitoimivalmiutta suunnitelman mukaisesti.
Jäsenille tarjotaan koulutus- ja virkistymismahdollisuuksia ja mahdollisuutta olla mukana tulevassa toiminnassa. Toimintakauden pyrkimyksenä on edelleen lisätä jäsenten aktiivista osallistumista ammattiosaston toimintaan.
Innokkaita jäseniä kannustetaan osallistumaan mukaan porukkaan yhdysjäsentoiminnan kautta ja osallistumaan muihin ao:n tarjoamiin tapahtumiin.
Ammattiosaston uusi hallitus aloittaa ensimmäisen toimikautensa vuonna 2023.
Vuonna 2023 suurimpana muutoksena tulee hyvinvointialueelle siirtyminen.
JÄSENET
Ammattiosaston ja järjestön edunvalvonta perustuu jäseniin; mitä vankempi jäsenpohja saavutetaan, sen vahvempi myös Tehy vaikuttajana on. Tavoitteena on saada ammattiosastoon uusia jäseniä ja kiinnitetään huomiota opiskelijoiden saamiseksi jäseniksi. Paras jäsenhankkija on toinen jäsen. Kannustetaan Tehy Selänteen jäseniä tuomaan esille jäsenyyttä ja jäsenyyden hyötyjä työpaikoilla yhdysjäsenverkoston avulla.
Uudet Tehyn jäsenet toivotetaan tervetulleeksi ja heille lahjoitetaan Tehy-kaupantuotteita n. 10 euron edestä tai vastaavasti muuta Tehy tuotetta mitä hallitus on hankkinut.
Jäsenen jäädessä eläkkeelle ammattiosasto muistaa häntä 50 euron eläköitymislahjalla.
EDUNVALVONTA
Ammattiosaston tärkein tehtävä on jäsenten edunvalvonta niin taloudellinen kuin muutoinkin työsuhteenehtoihin liittyvä. Vuoden 2023 aikana Tehyn Pohjois-Pohjanmaan RAKE (rakennemuutos) ryhmä nimeää hyvinvointialueen (HVA) neuvottelijat ja linjaa neuvottelutavoitteet sekä hyväksyy paikalliset sopimukset, joita tehdään HVA:lle. Kuntien ja kaupunkien Tehyläisten (esim. varhaiskasvatus) edunvalvonnasta Tehy Selänteen toimialueella vastaa vielä ammattiosaston hallitus ja nimeää neuvottelijan mahdollisiin Tehyläisiä koskeviin neuvotteluihin.
Luottamusmiessopimus pyritään neuvottelemaan hyvinvointialueelle 31.1.2023 mennessä (KT:n ja pääsopijajärjestöjen sopimus). Tehyn luottamusmieskautta on jatkettu vuoden 2023 loppuun, uudet luottamusmiehet tulee ilmoittaa 31.3.2023 mennessä hyvinvointialueelle. Rake-ryhmä tekee päätöksen luottamusmiessopimuksen hyväksymisestä. Jos sopimusta ei saada aikaan, alueella tullaan käymään luottamusmiesvaalit kaudelle 1.4.-31.12.2023.
Nykyinen Tehy Selänteen luottamusmiesajankäyttö on 17h38min/vko. Pääluottamusmiehellä on ajankäyttöä tehtäviinsä 15h 30min/vko ja alueluottamusmiehellä Pyhäjärvellä 6h25min/ 3vko.
Tehy Selänteellä on toistaiseksi voimassa olevat paikalliset sopimukset (hälytysrahasopimus, vapaaehtoinen 11h vrk alittaminen ja suunnitelmallisten ylipitkien vuorojen sopimus). Paikalliset sopimukset neuvottelee RAKE ryhmän neuvottelijat ja RAKE ryhmä hyväksyy neuvottelutuloksen.
HVA:n neuvotteluissa nostettu neuvottelukärkeen ensin kriittisimmän asiat (työaikapankki, hälytysraha, 11 h/vrk alentaminen ja ylipitkät vuorot).
Ammattiosasto järjestää jäseniltoja liittyen tuleviin muutoksiin. Ammattiosaston hallituksen jäsenet osallistuvat vuoden aikana Pohjois-pohjanmaan Tehy toimijoiden HET päiviin (lm:t, plm ja ao pj/varapj) ja muihin Tehyn edunvalvontaan liittyviin koulutuksiin tehtäviensä ja mahdollisuuksien mukaisesti. Lisäksi ammattiosaston hallituksen puheenjohtaja ja pääluottamusmies ovat mukana rake-toiminnassa.
TIEDOTUS
Ammattiosaston ensisijainen viestintäkanava on sähköinen viestintä. Ammattiosastolla on Tehyn graafisen ohjeen mukaiset nettisivut käytössä, joissa on päivitetyt yhteistiedot. Nettisivuja uudistetaan aina Tehyn ohjeistuksen mukaan. Nettisivut ovat isossa roolissa jäsenhankinnassa. Jäsenistöä ohjataan entistä enemmän etsimään tietoa nettisivujen kautta. Ammattiosastolla on omat facebook-sivut, joiden ylläpidosta vastaa ao:n hallituksen jäsenet.
Sääntömääräiset kokoukset ilmoitetaan Selänne-lehdessä. Ilmoittelua tapahtuu myös työpaikkojen ilmoitustauluilla yhdysjäsenten kautta. Jäsenten sähköposteja käytetään myös hyödyksi ja tämän vuoksi on tärkeää, että jokainen tarkastaa jäsensivuiltansa sähköpostiosoitteensa paikkansapitävyyden. Tarvittaessa käytetään jäsenkirjettä tai ilmoitusta Selänne-lehdessä. Ammattiosaston hallitus on valinnut keskuudestaan tiedotusvastaavan, ulkoisen viestinnän vastuussa on ao:n puheenjohtaja.
Ammattiosaston sääntömääräinen kevätkokous pidetään sääntöjen mukaan huhtikuun loppuun mennessä. Kevätkokouksessa on kahvitarjoilu. Ammattiosaston sääntömääräinen syyskokous pidetään marraskuun loppuun mennessä. Syyskokouksessa on jouluruokailu. Ylimääräisiä kokouksia pidetään tarvittaessa. Tilanteen niin vaatiessa, sähköiset kokoukset esim. teams:n avulla voidaan ottaa käyttöön sääntömääräisissä kokouksissa.
HALLINTO
2023 toimintavuosi on ammattiosaston hallituksen 1. toimintakausi. Hallitus on aiemmin kokoontunut pääsääntöisesti Haapajärvellä, johon jokaiselta paikkakunnalta osallistuvien ollut helppo osallistua, uusi hallitus tekee aina oman ratkaisun. Hallituksen aktiivisille toimijoille maksetaan palkkiota syyskokouksessa vahvistetun talousarvion mukaisesti.
Vuodesta 2020 alkaen hallitus on järjestänyt kokouksia pääsääntöisesti Teams- etäkokouksina koronasta johtuen, mutta vuonna 2022 on päästy jo järjestämään myös live kokoontumisia. Vuonna 2023 katsotaan tilanteen mukaan, miten on turvallista ja helpointa kokoontua.
Hallituksen jäseniä kannustetaan osallistumaan omien vastuualueidensa mukaisesti tarpeellisiin koulutuksiin. Hallituksen ensisijainen tehtävä on huolehtia ammattiosaston jäsenistön taloudellisesta ja ammatillisesta edunvalvonnasta.
VIRKISTYSTOIMINTA
Hallitus järjestää virkistystoimintaa jäsenille toiveiden mukaan. Toimikautena järjestetään yksi virkistysretki. Hallitus rupeaa suunnittelemaan vuonna 2023 järjestettävää virkistysretkeä kevään aikana.
Toimintavuoden syksynä ammattiosasto tukee jäseniensä virkistystoimintaa 10€:n arvosta /jäsen hallituksen tekemän selvityksen mukaan toimialueen paikkakunnilla tarjottavan kurssi tms.
toiminnassa. (kulttuuri/liikunta) Syksyllä 2019 otettiin uutena käyttöön eri paikkakuntien tarjoamia kuntosali ym. palveluita ja niitä myös jatkossa pyritään tarjoamaan jäsenille vaihtoehtona.
KOULUTUS
Tehyn ammattiosastojen neuvottelupäiville osallistuu ensisijaisesti puheenjohtaja ja pääluottamusmies tai joku alueluottamusmiehistä.
Hallituksen jäsenillä on mahdollisuus osallistua Tehyn järjestökoulutuksiin. Järjestötehtäviin liittyvistä koulutuksista maksetaan erikseen sovittava kulukorvaus, jos koulutukseen joutuu ottamaan palkatonta virkavapaata. Toimiva hallitustyöskentely vaatii myös kouluttautumista, joten tavoitteena on, että jokainen hallituksen jäsen osallistuisi vähintään yhteen järjestökoulutukseen. Osallistutaan aluetoimiston järjestämiin yhteisiin tapahtumiin muiden tehyläisten ammattiosastojen kanssa.
YHDYSJÄSENTOIMINTA
Hallituksen varapuheenjohtaja toimii yhdysjäsenvastaavana ammattiosastossa. Jokaisessa työyksikössä on yhdysjäsen tai sellainen pyritään hankkimaan. Yhdysjäseniä kannustetaan osallistumaan yhdysjäsenkoulutuksiin, kun sellaisia on tarjolla.
TEHYN TOIMINNAN PAINOPISTEET VUODELLE 2023
Edistetään jäsenten etuja hyvinvointialueelle siirryttäessä
Vaikutetaan rohkeasti yhteiskuntaan
Tehdään yhdessä